Ilmar Taska: Pobeda 1946

Yksi ensimmäisistä Pobedoista oli uskottu hänelle, palkinnoksi esimerkillisestä toiminnasta. Hän oli muita viisaampi ja taitavampi. Myös ovelampi ja miellyttävämpi. Hän miellytti sekä omia että vihollisia. Hän ei ollut enää erottuvin mies eikä sellainen, joka ei sopinut yhteiskuntaan ja joka pitäisi tehdä päätä lyhemmäksi. Nyt hän saattoi leikata toisten päitä.

Virolaisen Ilmar Taskan esikoisromaani Pobeda 1946 kertoo toisen maailmansodan jälkeisestä Tallinnasta, jossa pienen perheen isä ei uskalla liikkua makuuhuoneesta mihinkään. Äiti käy töissä ja huolehtii kaikesta, myös pienestä pojastaan, josta kehkeytyy kirjan nokkela päähenkilö, joka seikkailee tietämättään sinne tänne junalla, linja-autolla ja tietysti sillä Pobedalla.

Pikkuinen poika, jota oli kielletty puhumasta ventovieraitten kanssa, ei voinut vastustaa, kun häntä pyydettiin uutuuttaan kiiltävän Pobedan kyytiin. Sillä aikaa, kun poika oli ajelulla, pojan isä vietiin kotoaan, eikä hänestä kuulunut sen jälkeen mitään. Kiltti Pobeda-setä kuului valtion turvallisuuspalveluun, ja hänen tehtävänsä oli löytää valtion viholliset, siis Neuvostoliiton viholliset. Viro oli muuttunut osaksi Neuvostoliittoa, virolaiset hävitettiin maasta Neuvostoliiton vankileireille tai tapettiin kuulustelumetodeilla ja venäläiset asutettiin Viroon.

Popeda 1946 kertoo kaunistelematta sodanjälkeisistä tapahtumista, jolloin suuri naapurivaltio rikkoi kaikkia mahdollisia kansainvälisiä sopimuksia miehittämällä ja ottamalla naapurimaan osaksi omaa imperiumiaan diktaattoripresidentti Stalinin ollessa vallassa. Kaikki virolaisuuteen kuuluva oli kiellettyä. Mutta sitä virolaisten sisimpään kuuluvaa isänmaan rakkautta ei kukaan vieraan vallan agitaattori pystynyt tuhoamaan. Siksipä kohteeksi otettiin lapset.

Myös pojan äiti katosi, joten väliaikaisen huoltajuuden sai äidin sisko, joka oli kuuluisa oopperalaulaja. Täti oli rakastunut englantilaiseen radiotoimittajaan, joka halusi tädin muuttavan Lontooseen. Rakkaus vai huoltajuus, kumpi valita, kun molempia ei ollut mahdollista saada.

Virolainen Ilmar Taska syntyi Neuvostoliitossa Kirovin alueella, minne heidän perheensä karkotettiin Stalinin aikana. Suomi ei tunnustanut koskaan Viron liittymistä Neuvostoliittoon, joten Suomen ei tarvinnut tunnustaa Viron uutta itsenäisyyttä vuonna 1991, sillä edellinen tunnustus vuodelta 1918 oli voimassa. Pobeda 1946 valottaa miehityksen aikoja kiinnostavalla, mutta kipeällä tavalla. Sitä virolaisten tuskaa ja pelkoa noina vuosina en pysty itse kuvittelemaan, mutta Ilmar Taska on luonut elokuvamaisen kertomuksen, jota seuraamalla pääsen pelko-kauhutunnelmaan, jota ihmiset ovat pakostakin tunteneet noina vieraan vallan vuosina.

Nuo vieraat hampaat olivat koskettaneet hänen huuliaan ja ihoaan. Tuo mies kykeni täyttämään hänet täysin.

Ilmar Taska, Pobeda 1946 ****

Suom. Jouko Vanhanen

Wsoy 2017

s. 315

Vironkielinen alkuteos Pobeda 1946 ilmestyi 2016