Selailen joskus osoitekirjaani. Siitä on tullut elämänkarttani. Kirjoitan sinulle siitä vähän. Niin että sinä, joka jäät ainoaksi muistamaan minut, muistaisit myös elämäni. Tämä on eräänlainen testamentti. Annan sinulle muistoni. Ne ovat hienointa mitä minulla on.
Ruotsalaisen Sofia Lundbergin esikoisromaanista Punainen osoitekirja tuli Ruotsissa menestys ja se on hurmannut lukijoita monessa muussakin maassa. Kirjan kertojana toimii yli yhdeksänkymppinen Doris Alm, jonka pitkään elämäntarinaan kuului lapsuuden ja palvelustyttövuosien jälkeen upea mannekiiniura Pariisissa. Pariisissa hän myös rakastui, ja tuo rakkaus kesti hänen kuolemaansa asti. Elämästään ja siihen kuuluneista ihmisistä hän kirjoitti muistoja siskonsa lapsenlapselle Jennylle.
Muutaman tunnin uni kovalla jouhipatjalla ei koskaan riittänyt. Pitkät päivät uuvuttivat minut, ja mustan työpuvun ompeleet hiersivät ihoani. Niiden lisäksi taakkanani olivat hierarkia ja korvatillikat. Sekä miesten kädet jotka hipelöivät minua.
Vaikka ensimmäinen palveluspaikka oli raskas, se toi Dorikselle myös muuttomatkan Pariisiin. Doriksen oli pakko sopeutua ja opetella uusi kieli. Doris oli vasta tyttönen, kun hän kävi sanomassa hyvästit äidilleen ja pikkusiskolleen, joka ei olisi halunnut päästää hänestä irti.
Doriksesta kasvoi pitkä ja kaunis nuori nainen, joka huomattiin ja houkuteltiin mannekiinin uralle. Ura meinasi loppua heti alkuunsa, mutta siitä voit lukea lähemmin kirjasta. Uraan liittyi siis negatiivisiakin puolia.
Pariisissa Doris tapasi elämänsä rakkauden. Tuon rakkauden vuoksi hän matkasi myös Amerikkaan pikkusiskonsa mukanaan. Mutta mitä Amerikassa oikeastaan tapahtuikaan? Ainakin piti opetella uusi kieli, sillä Doris ja Agnes puhuivat vain ruotsia ja ranskaa ja niillä ei pärjännyt Amerikan työmarkkinoilla. Doris yritti alkuunsa päästä myös mallimarkkinoille, mutta vuosia oli kertynyt liikaa.
Kyse ei ole kivusta. Ei pahoinvoinnista. Ei surusta. Ei ikävästä perheen tykö. Nyt pintaan pulppuavat unohtuneet muistot. Ne kurittavat häntä yksi toisensa jälkeen. Kaikki se minkä hän on aiemmin torjunut.
Doriksella oli sukulaisistaan vain Jenny jäljellä, mutta Jenny asui kaukana Yhdysvalloissa. Aiemmin hän oli matkannut Jennyn luokse, mutta ei enää vuosiin, sillä liikkumisesta oli tullut hankalaa. He pitivät yhteyttä Skypen avulla. Kirjan loppupuolella Jenny tuli Tukholmaan pienimmän lapsensa kanssa. Lukiessaan Doriksen muistoja läpi, myös Jennyn omat muistot nousivat pintaan.
Sofia Lundbergin Punainen osoitekirja kertoi kiehtovista muistoista, joiden joukosta löytyi sekä iloa että surua.
Sofia Lundberg, Punainen osoitekirja
suom. Tuula Kojo
Otava 2018
s. 317
Den röda adressboken 2017
Luin tämän pari vuotta sitten ja tämä oli niin ihana!
VastaaPoistaTämä oli lukulistallani ilmestymisestä lähtien. Tykkäsin tosi paljon. Minultakin löytyy punainen osoitekirja, jonka sain lahjaksi, niin kuin päähenkilö Doris.
PoistaOsoitekirja on hyvä lähtökohta, heti alkaa mielenkiinto herätä. Tuli mieleen oma taskukalenterini sinä vuonna kun olin Lontoossa hotellisiivoojana. Kirjasin siihen juttuja. 📗
VastaaPoistaDoriksen palvelustyttövuodet... monista romaaneista ja elokuvista tuttua kurjaa inhottavaa hierarkiaa ja alempiarvoisten kaltoinkohtelua. Surettaa, suututtaa, ihmetyttää.
Hyvää viikonloppua! 🌸
Sinulla on mielenkiintoinen urakehitys (au bair Milanossa ja hotellisiivooja Lontoossa). Kalenteri oli varmaan tarpeellinen. Tykkään kirjoitella kalenteriin joka päivä. Minulla on myös vanha osoitekirja ja se on punainen. Lahjaksi saatu ja hyvin se on palvellut koko aikuisikäni.
PoistaMinusta tuntuu, että sitä ihmisten työpaikkakiusaamista on edelleenkin nykyaikana. Varsinkin esimiesasemassa olevien taholta, mutta kylläpä ne työkaveritkin taitavat toinen toisensa kiusaamisen. Doris oli uusin ja nuorin palvelija, joten kaikki kiusasivat, mutta Doris oli ainoa joukosta, joka pääsi Pariisiin.
Hyvää viikonloppua 🌸