Herbjørg Wassmo: Dinan kirja

Alakerrassa odottivat voileivät ja lasit. Mitä? Sitä että Dina, Reinsnesin emäntä laskisi kaiteita pitkin. Alastomana, mustat hiukset kuin puoliksi avattu sateenvarjo suuren, tuoksuvan vartalonsa peittona? Kyllä!

Ja hänen perässään puoliksi kauhuissaan, puoliksi unissaan, mutta voimainsa tunnossa, nuorukainen yllään ranskalaisin nypläyspitsein koristettu lakana? Kyllä!

Norjalaisen Herbjørg Wassmon Dinan kirja on yksi lempikirjoistani, jonka olen lukenut jo useamman kerran. Kirja sijoittuu 1800-luvun Pohjois-Norjaan, aikaan, jolloin naiset ja lapset olivat miespuolisen sukulaisten omaisuutta. Naisilta odotettiin lempeää luonnetta, nöyrää sekä tottelevaista mieltä sekä uskonnollista elämäntapaa. Dina oli vahvaluonteinen, mutta lapsena mieleltään järkkynyt ja ilman rakkautta kasvanut nuori nainen, tyttönen vielä, joka vihittiin isääkin vanhemmalle miehelle. Isä pääsi eroon tyttärestään, jonka kanssa ei pärjännyt. Eikä pärjännyt aviomieskään. Dina näytti kaikki tunteensa vahvasti, jopa väkivaltaisesti. Se oli taito, jonka avulla hän oli kasvanut. Ilman vanhempia. Ilman tukea ja turvaa.

Vallesmanni astui ulos konttorista liivit riekaleina ja naarmu poskessa. Hän hoiperteli pihanperälle ja luuli päättävänsä päivänsä sydämen pakahduttua.

Henki kulki puuskittain.

Hevosen äänekäs hirnahdus ja maata takovien kavioiden pauke eivät parantaneet asiaa.

Oli raskasta olla isä saatanalle.

Dinan isä ei ymmärtänyt, että hänellä oli samanlainen luonne kuin Dinalla. He molemmat olivat hankalia ja väkivaltaisia. Miehellä sellainen luonne oli vahvuus ja osoitus arvovallasta, lapsilla ja naisilla väkivaltainen luonne oli osoitus hankaluuksista ja ongelmista, joista pyrittiin eroon. Mutta sellaisiakin ihmisiä löytyi, jotka ymmärsivät Dinan traumat, ja onnistuivat elämään hänen kanssaan ilman pelkoa. Tällainen henkilö oli mm. opettaja, joka rakasti musiikkia ja huomasi saman rakkauden Dinassa. Dinasta tuli loistava sellon ja klaveerin soittaja. Musiikki lohdutti unettomina öinä, kun levoton mieli ei suonut rauhaa.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Jacob sai tuta, ettei Dinalla ollut mitään rajoja. Ettei Dina kavahtanut ihmisten tuomioita. Että hän arvioi tilanteen salamannopeasti – ja toimi! Että hänellä oli synnynnäinen kyky sälyttää omat koettelemuksensa muiden niskoille. Silloin Jacobin pää selvisi saman tien. Tavallaan Dina oli tehnyt hänestä roiston omana hääpäivänään.

Sulhasen ollessa lähes viisikymppisen ja morsiamen häthätää rippikoulun käynyt, ongelmia syntyy ihan varmasti. Dina ei ollut helppo tapaus, ei nöyrä eikä tottelevainen, niin kuin Jacobin edellinen vaimo. Talon uusi emäntä oli tulta ja tappuraa, jolla oli oma tahto toimia, kuten uhmakkailla lapsilla. Avioliitosta ei tullut pitkäikäinen ja loppukirja kertoi voimakastahtoisesta nuoresta leskirouvasta.

Herbjørg Wassmon Dinan kirja oli upean alkukantainen ja villi, mutta samalla traaginen tarina. Wassmon tapa kirjoittaa on uskomattoman upea, sillä hänen tekstissään oli luonto tärkeällä sijalla. Dina eli yhdessä kuolleitten läheistensä kanssa. He kulkivat haamuina Dinan mielikuvituksen mukana ja olivat läsnä sellaisina kuin olivat kuollessaan. Ajatusten laukatessa Dina ei pystynyt nukkumaan, ainoastaan juomalla alkoholia ja soittamalla hänen mielensä rauhoittui. Dina oli traaginen hahmo, joka meni mieleltään rikki jo lapsena, mutta joka ei saanut koskaan apua sielunsa sairauteen. Lopulta oli jo liian myöhäistä. Dinan kirja on romaani villilintuna kasvaneesta tytöstä, josta kasvoi rajaton ja voimakas nainen, joka ei kaihtanut mitään eikä ketään.

Hänen hiuksensa ovat jäätikköpuro, joka on hajaantunut silkkisäikeiksi merta kohden juostessaan.

Herbjørg Wassmo, Dinan kirja *****

suom. Katriina Savolainen

SSK 2002, Otava

s. 479

Dinas bok 1989

Historia

Kirjasta on tehty samanniminen elokuva

Herbjørg Wassmo: Lasi maitoa, kiitos