Pojat nukkuivat aamullisen univelan pois ja heräsivät vasta kun aurinko paistoi jo korkealla. Heillä ei ollut kelloa, mutta ajankulku oli helppo arvata suunnilleen auringon asemasta. Nyt oli paras aika kokea siima ja syödä eväät. Sitten he voisivat lähteä soutamaan kotiin. Onkiminen ei huvittanut kumpaakaan, sillä pitkästäsiimasta nousisi kaloja varmasti aivan tarpeeksi.
Väinö Riikkilän klassikkokirjasta Pertsa ja Kilu, Viimeiset kaanit on tehty elokuva, joten oli aika muistella lapsuuteni hauskimman seikkailukirjan jännittäviä tapahtumia. Harva lapsi joutuu tekemisiin rikollisen kanssa, mutta Pertsaa ja Kilua ei niin vain säikytelläkään. He perustivat rikollista vastaan salaseuran, jonka päällikkönä toimi tietysti Pertsa ja Kilusta tuli lähetti. Salaseuraan hankittiin muitakin lähistön lapsia, sillä rikollista piti seurata tarkasti.
Jännittävät tapahtumat alkoivat eräänä kauniina päivänä, kun Pertsa ja Kilu olivat kalastamassa...
Kyllä tämän päivän Eteenpäissäkin oli eri jänniä juttuja. Melkein kuin jossain romaanissa. Kuules nyt, Hapulan jahti on honittu. Ja sitten oli vielä tehty oikea pankkiryöstö. Naamarit ja paukut ja kaikki. Ihan niin kuin leffassa. Mulle melkein välähti, että ne molemmat vois sopia siihen äijään - hän hiljensi ääntään - joka me ongittiin tänään merestä.
Paikkakunnalle oli siis pesiytynyt rikollinen tai rikollisia, joista myös poliisit pian kiinnostuivat. Kaanit lähettivät poliisille viestin harmaapukuisesta nuoresta miehestä, mutta poliisi ei ollut kiinnostunut pikkulasten viesteistä.
Loppujen lopuksi rikollinen jäi kaanien ansiosta kiinni ja heidät palkittiin ruhtinaallisesti, mikä sopii hyvin lastenkirjoihin.
Väinö Riikkilän seikkailukertomus Pertsa ja Kilu, Viimeiset kaanit on mainio 50-luvun lastenkirjaklassikko 10-vuotiaista pojannaskaleista, joiden tylsistä päivistä tuli varsin nopeasti jännittäviä ja tapahtumarikkaita, kun pojat pistivät viisaat päänsä yhteen.
Väinö Riikkilä, Pertsa ja Kilu - Viimeiset kaanit
Wsoy 2020
s. 147
Lastenkirjaklassikko
Ensimmäinen painos ilmestyi 1951
Kiva kun bloggasit tästä. Tämä ykkösosa on lopulta hieman erilainen kuin jatko. Riikkilä jatkoi Pertsaa ja Kilua ja myöhemmin Iikkaa ja Viliä sekä lopuksi Repaa ja Väiskiä ja tarkasteli Repan aikuistumista.
VastaaPoistaKiitos Jokke :)
PoistaKiva kun kerroit, mitä Riikkilä kirjoitti Viimeisten kaanien jälkeen.
Kyllä minä pidän tuosta ensimmäisen painoksen kansikuvasta enemmän kuin tuosta elokuvamaisesta nykyversiosta. Pertsan ja Kilun vanha tv-sarja oli mukavaa katsottavaa. "mennään jo kotia" on jäänyt lähtemättömästi mieleen, mutta en koskaan muista, kumpi pojista sen sanoi, eli kumpi oli pertsa ja kumpi kilu.
VastaaPoistaTuo uusi kansi on todellakin elokuvaversio, johon kiinnitin kaupassa huomion ja ajattelin, että pitääpä kirja lukea, kun uusi elokuvakin on tehty.
PoistaKirjassa on autenttiset miljöökuvaukset, joista pidin valtavasti. Ei kännyköitä, ei tabletteja, joten lasten aika kului ulkosalla keksimässä ja suunnittelemassa leikkejä.
Ihana, nostalginen kansi kuljetti suoraan kauas taakse Nuorten Toivekirjaston aarreaittaan, kiitos Mai!
VastaaPoistaNäin enemmän viikarimaisena kuin Pikku-naiset-mallisena, myös Pertsa & Kilu olivat mainiota luettavaa seikkailunälkäiselle tyttöselle...
Olen kasvanut ja kasvatettu kolmen pojan siskona, joten mitään eroa ei ollut kasvatuspuuhissa, leikeissä ja kaveripiirissä. Joten kirjallisuus lähti seikkailukirjojen ja jännityksen pariin. Pertsa ja Kilu olisivat olleet tosi reiluja ja mielikuvitusrikkaita leikkikavereita lapsuudessa.
PoistaJoskus lapsena yritin lukea Pertsaa ja Kilua mutta jätin kesken. Ehkäpä nyt aikuisena jaksaisi lukea loppuun. :)
VastaaPoistaSuosittelen kovasti Pertsa ja Kilun seuraa kirjojen sivuilla. Pääset tutustumaan 50-lukuun.
PoistaMinä kävin juuri neljän lapsen (7-9v.) kanssa katsomassa tämän elokuvissa. Toinen seitsemänvuotiasta sanoi, että elokuva oli välillä jopa vähän pelottava, mutta hyvä. Lapsia hauskuutti, miten Pertsa keksi ja kehitti vaikka mitä härveleitä. Oli ihan hauska, että leikkiminen ja touhuaminen oli pääosassa, eikä Pertsan ja Kilun päivät kuluneet älylaitteiden tai television ääressää. Elokuvassa lasten välinen dialogi tuntui kyllä hieman teennäiseltä, eikä ihan sopinut nykylasten suuhun...
VastaaPoistaOnpa hauska kuulla elokuvakommentteja suoraan lasten suusta. Kirjasta nousi esille leikkiminen ja lasten yhdessäolo, mikä tänä päivänä on muuttunut sisätiloissa pelaamiseksi, kun kirjassa oltiin koko ajan ulkosalla.
PoistaTuli oikein nostalginen olo, kun nostit Pertsan ja Kilun etsiin. Olisikin kiva lukea kirja nyt vuosikymmenten jälkeen ja tietysti elokuva pitää nähdä.
VastaaPoistaTosi nostalginen olo tuli minullekin poikien seikkailujen äärellä, sillä omassa lapsuudessani ei ollut älylaitteita, kännyköitä, tietokoneita eikä muitakaan teknisiä härpäkkeitä, jotka olisivat vieneet turhaan aikaa pois leikkimisestä ja ulkonaolemisesta. Nyt kun seuraan leikkikenttiä, niin ei siellä näy lapsia, mikä minusta on tosi surullista. Me asutaan alueella, jota ympäröi metsät, joissa olisin varmasti viihtynyt lapsena tekemässä majoja.
PoistaElokuvan haluaisin nähdä minäkin :)
Muistan lapsuudesta että olivat hauskoja kirjoja joista ei puuttunut tapahtumien käänteitä 🙂 Muistelisin että tuli telkkaristakin, vaikka en ole satavarma. Jos tuli, minulle on lähtemättömästi jäänyt mieleen tämä dialogi rysäyksen jälkeen: "Katsokaa eteenne kun peruutatte"! "Eteenhän mä katsoinkin!" 😀
VastaaPoistaIhana kansi. Muistuttaa ajoista ennen teknologiaa 🍎 kuten tuossa edellä juttelet.
Pertsasta ja Kilusta oli TV-sarja, jota on näytetty myös uusintoina. Hauska sarja.
PoistaÄlylaitteet koukuttavat nopeasti. Mielestäni lapsilla pitäisi olla tietty aika, puolesta tunnista tuntiin riippuen lapsen iästä, älylaitteilla, sitten leikkimään. Lapset oppivat kyllä, että se on riittävä aika.