Meitä kaikkia yhisti yksi asia, olima tien päälä ja kuljima kohti länttä.
Rosa Liksomin uusin teos Väylä kertoi Lapin sodan aikaisesta evakuointimatkasta Lapista joen yli Ruotsin puolelle ja sodan loputtua takaisin Suomen puolelle. Kyse ei ollut pelkästään paikallisten ihmisten vaelluksesta, vaan matkalle vietiin myös karja. Karjaa kuljettamassa olivat etupäässä nuoret ja lapset. Matkaa tehtiin etupäässä kävellen.
Tein tulet mettän siimekseen, kauemaksi tienpientahreesta. käristin silavat ja sienet ja söin net karpaloitten kera. Istuin kelon päälä nuotion loistheessa, kattelin tulenliekkejä samala laila ko alkuihminen. Liekistä alko nousehmaan tirskuvia öljättejä, joittenka silmäkuopat olit täynnä surraavia mehiläisiä.
Kirjan kertojana toimi 13-vuotias tyttö, josta kehittyi tarinan edetessä vahva ja itsenäinen nuori tyttö, jonka oli selvittävä eteen tulevista ongelmista maalaisjärjellä ja sinnikkyydellä oli sitten kyseessä lehmän poikiminen kesken evakkomatkan tai äidin etsiminen pakolaisleireiltä vieraasta maasta.
Met väyläläiset olema yhtä ja puhuma sammaa kieltä, vaikka meän välhiin on karthaan veetty rajaviiva.
Tytön isä oli ollut sotimassa jo monta vuotta. Velipuolet olivat kaatuneet sodan aikana. Äidillä oli mielenterveysongelmia ja vauva mahassa. Tytön vaivoiksi oli jätetty karjan kuljettaminen. Äidistä ei ollut tytölle tukea, vaan kirjan kuvioiden edetessä kävi selväksi, että nuori tyttö oli koko perheen huoltaja ja huolehtija.
Herra Pattijoki kuttu meät kuulole ja sano, että sota on loppu. Mutta tet ette voi lähteä heti takaisin kotomaahan, se jatko. Sielä on kaikki tuusannuskana ja joka paikka miinotettu.
Pian päästiin kuitenkin kotimatkalle. Ensin tytön piti kuitenkin huolehtia huonokuntoisen äidin pääsystä kotimatkalle, ja sitten piti vielä hakea karja ja viedä se kotiin teitä ja siltoja pitkin, joita ei enää ollut ja kotitaloon, jota ei enää ollut. Aikamoinen vastuu nuorelle henkilölle. Väylä oli selkeästi myös tämän nuoren päähenkilön kasvukertomus maatilan tytöstä itsenäiseksi nuoreksi ja oman tiensä kulkijaksi.
Väylä oli kertomus Lapin sodan aikaan sijoittuvasta evakuointimatkasta joen yli Ruotsin puolelle ja takaisin. Siviiliväestön evakuointi tehtiin, jotta ihmiset saatiin turvaan taisteluiden alta. Evakkomatkat tulivat tutuiksi myös omien sukulaisteni puheissa. Taisteluiden alta oli lähdettävä pois, jos ei halunnut kuolla. Väylä oli myös nuoren päähenkilön kasvukertomus maatilan tytöstä itsenäiseksi nuoreksi ja oman tiensä kulkijaksi. Nuoren ihmisen ajatukset, tunnot ja tunnelmat tulivat raikkaan rehellisesti esille vaikeimmissakin tilanteissa.
Rosa Liksomin Väylä on kirjoitettu rehevällä tornionjokilaakson murteella. Tämä Lapin sotaan liittyvä tarina kosketti sieluni tummia syövereitä jokaisella sivullaan. Tarinan jälkeen on pakko sanoa, että eletään sovussa ja annetaan muidenkin elää.
Rosa Liksom, Väylä *****
Like 2021
s. 267
Lapin sota
Evakot
Rosa Liksom: Hytti nro 6
Rosa Liksom: Everstinna
Rosa Liksom: Väliaikainen
Kuulostaa hyvältä. Luen kirjan jossain vaiheessa.
VastaaPoistaSuosittelen lämpimästi :)
PoistaPitää laittaa lukulistalle :)
VastaaPoistaKiva kuulla. Lukuiloa :)
PoistaTästä sodan aiheesta ei olekaan taidettu paljoa kirjoittaa aiemmin, hyvä aihe siis. Ehkäpä joskus kokeilen tätä. :)
VastaaPoistaEvakkotarinoita olen lukenut jonkin verran. Väylässä on oma näkökulma aiheeseen.
PoistaSuosittelen Väylää lämpimästi :)
No vihdoin minulla oli tilaisuus nähdä mitä Rosa Liksom kirjoittaa, kiitos postauksesta. Nimensä on mainittu siellä sun täällä... Melkomoinen tuotos tuo romaani, upeata että vielä Lapin murteella ! ♥
VastaaPoistaToivoisin, että Liksomin kirjojen kansissa olisi hänen itsensä tekemiä maalauksia, sillä hän on myös taidemaalari. Väylän kansikuva on todella aneeminen, eikä kuvaa tarpeeksi rehevää sisältöä.
PoistaRosa Liksom on itse kotoisin Lapista, joten murre on hänelle tuttu. Koska olen kotoisin Pohjois-Suomesta, kirjan murretta oli helppo lukea, kun se kääntyi melkein itsestään omalle murteelle.
Sinäpä sen sanoit! Liksomin mahtavia, värikkäitä maalauksia näkisi mielellään myös hänen kirjojensa kansissa. Kannen perusteella ainakaan minä en tätä olisi ottanut luettavakseni, mutta onneksi oli houkuttelevia markkinointitekstejä ja kanssalukijoiden kehuja.
PoistaKiva kuulla, että sinustakin kansikuva voisi olla kauniimpi.
PoistaOlen kuunnellut tämän Anna Saksmanin lukemana äänikirjana. Kuunneltuna Tornionjokilaakson murre ei haitannut yhtään. Upea teos ja niin hellyttävästi tyttö suhtautui lehmiinsä, toki ne arvokkaita olivatkin. Lapsuuskodissani oli aina pari lehmää ja me talutettiin niitä yhteislaitumille. Orpana oli säyseä ja kiltti, Kaunikki lypsettäessä potkiva ja temperamenttinen :)
VastaaPoistaTämän kirjan tarina tulee varmasti kuunneltuna hienosti esille. Murre varmasti korostuu äänikirjasta.
PoistaMinun molemmissa mummoloissa oli lehmiä. Joskus kesäisin olin mukana viemässä laitumelle tai hakemassa illalla lypsylle. Mukavia muistoja.
Minulla on vielä Everstinnakin lukematta, mutta tämä kuulostaa oikeastaan vielä kiinnostavammalta. Pidän Liksomin kirjoitustyylistä ja tuosta aivan ihanasta murteesta!
VastaaPoistaVäylä on sodasta ja evakkomatkasta huolimatta hyvin hellyttävä kasvukertomus. Murre taitaa olla tornionjokilaakson murretta. Luin sitä sujuvasti, tosin jokin sana jäi arvuuttelujen varaan.
PoistaLukuiloa :)