Asko Sahlberg: Marraskuun mies

 

Hänestä saattoi nähdä, että se marraskuun päivä olisi hyvä päivä kuolla.

Asko Sahlbergin uusin teos Marraskuun mies kertoi eräästä miehestä, joka  esiintyi nimellä Aulis Haatama. Haatama ilmestyi erääseen pikkukaupunkiin vuonna 1918. Reilun kaksikymmentä vuotta myöhemmin Haatama oli kaupungin rikkain liikemies. Jotain kuitenkin tapahtui, ja Haatama päätti päivänsä.  Miten rutiköyhästä kiertolaisesta tuli menestynyt liikemies? Kirjan lukijoille on luvassa mustaa huumoria ja ovela miehenketale, joka haistoi samanlaiset ketaleet, ja käyttämällä kaiken maailman ketkuja ketaleita hyväkseen, eteni vuosi vuodelta rikkaammaksi ja mahtavammaksi ketaleeksi.

Jos joku olisi silloin ennustanut hänelle, että nukkavierusta ja varreltaan vaatimattomasta muukalaisesta kehittyisi hänen lihaisaan kaulaansa lähtemättömästi ripustettu riippa, hän olisi luopunut syntymälahjana saamastaan totisuudesta ja rehahtanut nauramaan suureen ääneen.

Haatama aloitti työntekonsa kauppaneuvos Nylanderin autonkuljettajana. Nylanderilla oli kivan oloinen keittäjä, jonka pehkut tulivat Haatamalle tutuiksi vuosien mittaan. Nylander auttoi lopulta Haataman kauppiaan uralle ja ystävyys ja yhteistyö myös jatkui vuosien mittaan eri merkeissä. Nylander ei ymmärtänyt tai ollut ymmärtävinään, että Haatama hinkui hänen rikkauksiaan ja valtaansa. 

"Et ostanut koskaan sitä koreaa korsettia, mutta en minä siitä kaunaa kanna."

Marraskuun miehen matkassa on lukijoille luvassa herkullisia henkilöhahmoja, mielenkiintoisia juonenkäänteitä ja tietysti enemmän tai vähemmän niitä moraalisia pohdintoja liikemaailman eri vaiheista, joista ihan kaikki eivät kestäneet päivänvaloa, eikä yönkään pimeyttä, kun pirtukaupoilla aloitettiin jne.

Asko Sahlbergin Marraskuun mies oli ovelaakin ketkumman liikemiehen menestystarina historiallisten sotavuosien väliltä.

 

Asko Sahlberg, Marraskuun mies *****

Like 2022

s. 408

Historia

1918-1939 

 

Asko Sahlberg: Amandan maailmat

Asko Sahlberg: Irinan kuolemat

Asko Sahlberg: He

Asko Sahlberg: Marraskuun mies

Halloween-lukuhaaste 2022 - koontipostaus

 

Lokakuu tuli ja meni, niin kuin värikkäät lehdet syksyn puissa. Lokakuussa sanotaan aina hyvästit luonnolle ja muuttolinnuille. Lokakuussa juhlitaan myös joka vuosi sadonkorjuuta ja iki-ihanaa HALLOWEENIA. 🍁 🎃 🍁

Lokakuussa oli myös perinteikkään Halloween-lukuhaasteen aika, jota Yöpöydän kirjat-blogin Niina on vetänyt perinteikkäästi jo seitsemännen kerran. 🍁 🎃 🍁

Luin tähän haasteeseen jännityskirjoja ja pelottavia tarinoita, sekä mysteerijuttuja oudoista olennoista ja tapahtumista. Jännää on ollut, suorastaan kuolettavan jännää. Lue postaukset, jos uskallat. 🍁 🎃 🍁

 

Kristiina Vuori: Kesytön liekki

Tämä historiallinen tarina vei 1600-luvun tulenlieskojen loimotukseen. Mielipuolisen polttavaa menoa. 

Anna Englund: Lautapalttoo

Tämä tarina vei 1930-luvulle niin, että ompeluneulan suihke vain heilui ilmassa ja niin heilui myös kuollut mies hirressä.

Pauliina Vanhatalo: Vastuulliset

Uskaltaisitko sinä asua kuolleen perheen talossa? Lennin oli pakko uskaltaa elää siinä talossa. Naapuritalo oli autio ja siellä kulki kummallisia tyyppejä, kunnes...

Liza Marklund: Suonsilmä

Suonsilmään voi oikeasti tippua ja upota. Suonsilmiin uponneiden ihmisten sielujen kerrotaan vaeltavan öisin sumuna kallionhalkeamien ja männynlatvojen lomassa ja valittavan tuskaansa. 

Maria Pettersson: Suomen historian jännittävät naiset 

Tämä kirja sisälsi koko joukon jännittäviä naisia Suomen historiasta mm. noitia ja rikollisia, jotka käyttivät sieniä ja muita myrkkyjä omissa mystisissä puuhissaan. Tuhannet ihmiset kävivät eräänkin huuhaa-hoitajan hoidoissa. Olikohan heidät noiduttu? 

Ane Riel: Tiima 

Kello nimeltään vaimo ja kummitteleva koira sekä ulkovaraston pelottava sisältö kuuluivat tämän psykologisen trillerin juonikuvioihin. 

Heine Bakkeid: Haudattu salaisuus 

Tarvitseeko muuta kertoa, kun kirjan nimikin kertoi salaisuuksista, jotka oli haudattu? Arvaa olivatko haudatut eläviä vai kuolleita?

Holly Ringland: Alice Hartin kadonneet kukat 

Mitä lapsella oli mielessä? Miten tapan isäni, ennen kuin hän tappaa koko muun perheen!!! Todella julma lapsuus...

Elina Backman: Ennen kuin tulee pimeää

Kun olet uskaltanut asua kuolleen perheen talossa, niin uskallat varmaan asua myös keskellä Lapin erämaata? Ai et vai? En minäkään, sillä seudulla liikkui tunturinoita ja muita hiippareita.

Max Seeck: Loukko

Tässä kirjassa oli pelottava meininki päällä, eikä sieltä saarelta päässyt mihinkään. Autio lastenkoti, jonka laiturilla kummitteli joka yö pieni tyttö. Jos näki tytön yöllä laiturilla...

Elly Griffiths: Lyhdynkantajat

Meren rannalla, marskimaalla, kulkivat lyhdynkantajat. Älä missään, äläkä ikinä vihellä pimeään aikaan, sillä lyhdynkantajat voivat kuulla, ja se on sitten vientiä... 

🍁🍁 🎃 🍁🍁 🎃 🍁🍁 🎃 🍁🍁 🎃 🍁🍁 🎃 🍁🍁 🎃 🍁🍁 🎃 🍁🍁

Kiitos Niina jännittävästä Halloween-lukuhaasteesta!

                      HAPPY HALLOWEEN!!!

Kirjoja ulapalta haaste - lukemani kirjat

 

Kirjakimaran Nannan vetämä Kirjoja ulapalta - Merellinen kirjahaaste loppuu lokakuun viimeinen päivä. Kiitokset Nannalle tästä kivasta kirjahaasteesta, johon ihastuin kovasti, sillä huomasin lukevani jatkuvasti kirjoja, joissa meri tuli esille joissakin muodoissa. Kirjoissa mm. asuttiin, vierailtiin, katseltiin, kuljettiin, veneiltiin, matkustettiin, työskenneltiin, kalasteltiin ja uitiin merellisessä ympäristössä, joko Itämerellä, Jäämerellä tai jollakin maapallon valtameristä.

 

Satu Rämö: Hildur

Christina Wahldén: Älä puhu kuolleista

Jane Harper: Selviytyjät 

Kirstin Hannah: Alaskan taivaan alla 

Lizzie Pook: Helmenkalastajan tytär

Kristina Ohlsson: Myrskynvartija 

Johanna Valkama: Kuningatarlaiva

Jari ja Kati Tervo: Ukko 

Ulrika Rolfsdotter: Saaliin sydän

Leena Parkkinen: Neiti Steinin keittäjätär 

Jukka Itkonen: Terveiset ulapalta 

Anne Holt: Hyytävä kosto 

Petra Rautiainen: Meren muisti 

Max Seeck: Loukko 

Holly Ringland: Alice Hartin kadonneet kukat 

Heine Bakkeid: Haudattu salaisuus

Laura Lähteenmäki: Sukella silmät auki

Pauliina Vanhatalo: Vastuulliset 

Anna Englund: Lautapalttoo 

  

Elly Griffiths: Lyhdynkantajat

 

"Lyhdynkantajat", hän sanoi. "Demoniset olennot, jotka kantavat lyhtyjä marskimaalla. Heidän kasvojaan ei koskaan näy, vaikka he kantavat valoa. Mutta jos poikkeaa polulta ja lähtee seuraamaan, he johdattavat sinut kuolemaan."

Englantilaisen Elly Griffithsin Lyhdynkantajat on jo Ruth Galloway-sarjan kahdestoista osa. Tähän sarjaan ihastuin kovasti jo sarjan ensimmäisestä osasta lähtien. Sarjan viehätystä vetää Ruth Gallowayn ja Harry Nelsonin välinen kipinöinti, mitä on jatkunut jo monen vuoden ajan. Heillä on yhteinen lapsi, 9-vuotias Kate, mutta Nelson on naimisissa Michellen kanssa. Ruth on asunut tyttärensä kanssa Frankin luona Cambridgessa jo pari vuotta. Tässä kirjassa Ruthin kaipuu takaisin marskimaalle kasvaa koko ajan ja kirjan lopussa hänen pitää tehdä jälleen päätöksiä, missä asua ja kenen kanssa.

Ivallisena paholainen viskasi hänelle hehkuvan hiilen, jonka hän asetti kurpitsan sisään valaisemaan tietään taivaltaessaan halki maailman iäti vailla lepoa...

Nelsonin tutkijatiimi oli pidättänyt erään murhaajan, joka oli tunnustanut kahden naisen murhan. Nyt tuo murhaaja halusi kertoa, minne toiset kaksi naista oli haudattu. Murhaajalla oli kuitenkin ehtonsa. Hän vaati, että vain Ruth sai tehdä kaivauksen, sillä Ruth oli paras arkeologi. Niinpä yhteistyö Nelsonin kanssa alkoi parin vuoden tauon jälkeen. Mitä sitten tapahtui, sen voit lukea kirjasta, mutta kirjan loppu oli jälleen huippujännittävää kilpajuoksua marskimaalla Norfolkissa.

Sanotaan, että pimeänä yönä ei saa viheltää, koska lyhdynkantajat kuulevat.

Elly Griffithsin Lyhdynkantajat vei jälleen kaivauksille, joista löytyi kuolleita.

 

Elly Griffiths, Lyhdynkantajat ****

suom. Anna Kangasmaa

Tammi 2022

s. 346

The Lantern Men 2020 

Dekkari

Ruth Galloway-sarja 12. osa

 

Griffiths Elly: Risteyskohdat  
Griffiths Elly: Januksen kivi  
Griffiths Elly: Jyrkänteen reunalla
Griffiths Elly: Käärmeen kirous
Griffiths Elly: Korppikuningas
Griffiths Elly: Kadonneet ja kuolleet 
Griffiths Elly: Aavekentät 
Griffiths Elly: Siniviittainen nainen

Griffiths Elly: Maan alla 

Griffiths Elly: Musta enkeli

Griffiths Elly: Kivikehä

Griffiths Elly: Lyhdynkantaja 

 

Max Seeck: Loukko

 

Laiturilla maatessaan hän näkee tuulessa lepattavat ohranväriset hiukset ja valkoiset kasvot, joista paistaa ilmeettömyys. Sitten öinen merimaisema kuunsiltoineen vaihtuu täydelliseen pimeyteen.

Max Seeckin Loukko on neljäs osa Jessica Niemi-dekkarisarjassa, joka on menestynyt myös maailmalla hyvin.  Luulenpa, että kirjojen salaisuutena on jännittävä yhdistelmä psykologista jännitystä ja kauhua suomalaisessa maisemassa. Loukon tapahtumat sijoittuivat Ahvenanmaan saaristoon, missä meri ympärillä loi klaustrofobimaisen tunnelman.

Valkoinen pitsiverho heilahtaa puolelta toiselle, ja jostain syystä Jessican valtaa omituinen tunne siitä että joku on seissyt yläkerran ikkunassa katselemassa häntä.

Jessica Niemi oli joutunut virkavapaalle töistään käytöksensä vuoksi, ja hän pakeni kyseistä ikävää tilannetta majataloon Ahvenanmaalle. Eipä aikaakaan, kun hän kuuli saaren mysteeristä, pienestä sinitakkisesta tytöstä, Maijasta, jolla oli ollut tapana ilmestyä orpokodin laiturille öiseen aikaan. Taustalta löytyi mysteerinen tapahtumaketju vuodelta 1946. Nyttemmin tuo orpokoti oli tyhjillään, mutta se oli ollut toiminnassa vielä 1980-luvulla, kun saarella tapahtui outoja kuolemantapauksia.

Maijan huoneeseen ei koskaan majoitettu ketään muuta, vaan se säilytettiin jonkinlaisena kauhukabinettina. 

Jessica Niemi ryhtyi tutkimaan omin päin saarella tapahtunutta kuolemantapausta, vaikka eräs paikallinen poliisi sekä oma esimies pitivät hänelle tiukkaa kuria siitä, että Jessica oli virkavapaalla. Minkäs rikostutkija voi luonnolleen. Eräs vanhempi nainen oli löytynyt saarelta kuolleena. Oliko tapaus kenties murha vai ihan luonnollinen kaatumistapaus? Sen voit lukea tästä jännittävästä tarinasta. 

Max Seeckin Loukko niminen dekkari sisälsi tiivistunnelmaisen mysteeritapahtuman, johon liittyivät tiiviisti sotaorvot, orpokoti ja yksinäinen saari. 

 

Max Seeck, Loukko *****

Tammi 2022

s. 358

Dekkari

Jessica Niemi-sarja 4

Elina Backman: Ennen kuin tulee pimeää

 

Näin siskoni kasvot jokaisessa vastaantulijassa. Sisko pilkisti kaupankassan silmäkulmasta. Siskon hiukset heilahtivat maitohyllyn luona olevan naisen olkapäillä. Siskon ääni kuului ohikulkijan suusta. Ingan hymyilevät kasvot katsoivat minua milloin mistäkin. Merkkasiko sisko ihmisiä, jotka tietävät?

Elina Backmanin uusin dekkari Ennen kuin tulee pimeää sijoittui lokakuiseen Inariin. Saana Havas sai mielenkiintoisen podcast-juttuidean vanhasta murhasta, joka oli jäänyt ratkaisemattomana poliisien arkistoon. Kyseisen uhrin sisko halusi, että hänen pikkusiskoaan ei unohdettaisi. Siispä Saana pakkasi tavaransa, ja matkasi ensin isänsä luokse Enontekijälle ja sieltä Inariin. Yksin asuminen  mökissä, minkä lähellä ei ollut muita asujia, ei pelottanut Saanaa, vaikka hän oli varma, että joku liikuskeli lähistöllä.

Inga, pieni siskoni, onneksi sentään lähdit kesällä, jotta viimeiseksi et nähnyt ikuista pimeyttä vaan yöttömän yön, sen valoisana hehkuvan taivaanrannan.

Kirjan tapahtumat sijoittuivat nykyisyyteen ja vuoteen 1998, kun Inga oli 17-vuotias. Saanan ollessa Inarissa, sieltä katosi jälleen 17-vuotias tyttö, Silja. Katoamisia tapahtui aina silloin tällöin, ja yleensä nuorten katoamisiin ei heti kiinnitetty huomiota, sillä he saattoivat suuttua kotiväelleen ja olla vähän aikaa poissa kavereidensa luona. Joku oli kuitenkin huolissaan, ja oli levittänyt kadonneen Siljan kuvia paikoille, joissa kulki paljon ihmisiä. 

Pelkään, että se mitä Ingalle tapahtui, on tapahtunut uudelleen.

Saanan miesystävä Jan Leino oli Keskusrikospoliisin tutkija. Hän oli huolissaan Saanasta, kun sai kuulla mitä Inarissa oli tapahtunut. Pian Jan oli matkalla Inariin, sillä hän halusi olla mukana uudessa rikostutkinnassa. Saana oli tietysti onnellinen, kun sai Janin luokseen Lappiin, mutta yhteinen aika jäi todella vähiin. Janilla oli myös tapana ärsyttävästi määräillä mitä Saana sai tehdä ja mitä ei. Saana on kuitenkin utelias luonteeltaan ja kiinnostunut tosielämän rikoksista. Uskoisin, että Inarin rikoksistakin, sekä 90-luvun että nykyajan, tuli lopulta tosi kiinnostava podcast.

Lapin luonto loi mystisen ilmapiirin Elina Backmanin dekkarille Ennen kuin tulee pimeää. Suosittelen nojatuolimatkailua Inariin tämän kirjan parissa.

 

Elina Backman, Ennen kuin tulee pimeää *****

Otava 2022

s. 415

Dekkari

 

Elina Backman: Kun kuningas kuolee

Elina Backman: Kun jäljet katoavat

Holly Ringland: Alice Hartin kadonneet kukat

 

 

Lautavuoratussa talossa, kadun päässä, yhdeksänvuotias Alice Hart istui kirjoituspöydän ääressä ikkunan edessä ja kuvitteli erilaisia tapoja tuikata isänsä tuleen.

Australialaisen Holly Ringlandin esikoisteos Alice Hartin kadonneet kukat sijoittui Australiaan, jossa oli kuuma tai vieläkin kuumempi, ja jossa jotkin kasvit tarvitsivat tulta, jotta siemenet lähtisivät kasvuun. Kirjan päähenkilö Alice Hart oli kirjan alussa yhdeksänvuotias lapsi ja kirjan lopussa hieman vanhempi kuin äitinsä kuollessaan. 

Hän ei kyennyt estämään jäseniään vapisemasta. Vain siemaisu viskiä sivutaskun taskumatista auttaisi. Mutta hän ei uskaltanut. Ei tänään. Ei nyt kun autossa oli lapsi, joka istui niin lähellä, että hän olisi voinut ojentua koskemaan tätä. Alicea. Lapsenlastaan, jota hän ei ollut koskaan nähnyt. Ennen tätä päivää.

Alicen vanhemmat kuolivat ja hänen isoäidistään tuli hänen huoltajansa. He eivät olleet nähneet toisiaan aiemmin. Alicen isä ei ollut antanut lapsensa nähdä ketään perheen ulkopuolisia. Alice oli käynyt kotikoulua, joten hän ei tuntenut edes ketään muuta lasta. Alice oli surun murtama menetettyään äitinsä. Isoäiti June oli hiljainen ja alkoholisoitunut, eikä oikein osannut olla lapsenlapsensa kanssa, mutta onneksi hänen talossaan asui muitakin aikuisia, jotka antoivat rakkautta ja huomiota orvolle pikkutytölle. Alice sai myös hyvän ystävän lähistöllä asuvasta pojasta.

Ole rohkea, uskalla.

Alice jätti aikuistuttuaan kaiken taakseen ja muutti meren rannalta Australian sisämaahan, monen tuhannen kilometrin päähän kotoaan. Kuumuus oli polttavaa, eikä Alice alkuun ymmärtänyt syömisen ja veden juomisen merkitystä.

Uusi työ puistonvartijana toi kuitenkin uusia tuulia ja ystäviä hänen elämäänsä. Hän ei halunnut muistella menneitä ikäviä asioita. Elämällä on aina tapana järjestää, sekä hyviä tapahtumia, että ikäviä tapahtumia. Niitä oli riittänyt Alicen lapsuudessa ja niitä molempia oli tarjolla myös uudessa asuinpaikassa.

Holly Ringlandin Alice Hartin kadonneet kukat kertoi Alicen kasvukertomuksen lapsuudesta aikuisuuteen Australian kuumuudessa.

 

Holly Ringland, Alice Hartin kadonneet kukat ****

suom. Hanni Salovaara 

Minerva 2022

s. 396

The Lost Flowers of Alice Hart 2018

perheväkivalta

Australia