torstai 1. elokuuta 2019

Helmet-lukuhaaste 2019


Nyt se on valmis ja olen siitä tosi iloinen. Hyviä kirjoja tuli luettua haasteeseen. Osallistuin haasteeseen toista kertaa. Viime vuoden haaste venyi pitkälle syksyyn asti. Tänä vuonna jotenkin kirjat vain solahtivat sopivasti eri kohtiin esim. ykköseen olisi ollut tarjolla vaikka kuinka monta lukemaani kirjaa. Helmet-face-sivustolta sai runsaasti apuja, mitä kirjoja voisi lukea, kiitos kaikille sivuston käyttäjille. Kiva haaste!

1.  Kirjan kannessa on ihmiskasvot: Isabel Allende, Rouva Fortunan tytär
2.  Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä: Cilla ja Rolf Börjlind, Polttopiste

3.  Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue: Juliana Hyrri: Satakieli joka ei laulanut
4.  Kirjailijan ainoa teos: Marissa Jaakola ja Ari Väntänen, Takaisin valoon
5.  Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi: J. Pekka Mäkelä, Hunan
6.  Rakkausromaani: Anna Ekberg, Uskottu nainen
7.  Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt: Lisa Jewell, Sitten hän oli poissa
8.  Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen: Herman Lindqvist, Villit Vaasat
9.  Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja: Alan Bradley: Kuolon kultaiset kiehkurat 
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja: Toni Morrison, Tervanukke
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa: Kirsi Vainio-Korhonen, Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa. Seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa.
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan: Fiona Barton, Lapsi
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja: Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous 
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi: Johanna Laitila, Lilium regale
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua: Timo K. Mukka, Tabu
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla: Tapio Koivukari, Poltetun miehen tytär
17. Kirjassa on kaksoset: Tartt Donna, Jumalat juhlivat öisin
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja: Patrick Modiano, Villa Triste
19. Et pidä kirjan nimestä: Katja Kärki, Jumalan huone
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria: Nadeem Aslam, Kultainen legenda
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja: Linda-Maria Roine ja Venla Pystynen: Mercedes Bentso, Ei koira muttei mieskään
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja: Emma Hooper, Koti-ikävän laulut
23. Kirjan nimessä on jokin maa: Aino Kallas, Marokon lumoissa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja: Maria Turtschaninoff, Naondel
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin: Mia Kankimäki, Naiset joita ajattelen öisin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan: Päivi Laakso, Sääskenpyytäjät
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja: Risto Isomäki, Viiden meren kansa
28. Kirjan kannessa on kuu: Mauri Kunnas, Riku, Ringo ja Roope lentävät kuuhun
29. Kirjassa nähdään unia: Paula Noronen, Supermarsu
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema: Terhi Rannela, Frau
31. Kirjassa kuljetaan metrolla: Erin Kelly: Älä jää pimeään
32. Kirjan nimessä on ammatti: Anniina Mikama, Taikuri ja taskuvaras
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan: Hilja Valtonen: Vaimoke ja Hätävara
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia: Campion Jane ja Pullinger Kate, Piano
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä: Laurent Gaudé, Montepuccion aurinko
36. Kirjassa ollaan yksin: Rimminen Mikko,  Nenäpäivä 
37. Pienkustantamon julkaisu: TaoLin, Kaunis maailma 
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja: Hannu Salama, Juhannustanssit
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja: Anne Seppälä, Topi löytöretkellä
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia: Maria Vaara, Toinen hengitys 
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää: Kristiina Vuori: Viipurin valtiatar
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua: Niklas Natt och Dag, 1793
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi: Jayne Anne Phillips, Kiuru ja Termiitti
44. Kirja kertoo Berliinistä: Aris Fioretos: Nelly B:n sydän
45. Kirjan nimessä on kieltosana: Raili Mikkanen, Ei ole minulle suvannot!
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö: Elizabeth Strout, Kaikki on mahdollista
47. Kirjassa on alle 100 sivua: Elina Lappalainen ja Ilona Partanen, Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä: Linda Olsson, Sonaatti Miriamille
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja:  Emma Puikkonen, Lupaus
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: Johanna Venho: Ensimmäinen nainen

14 kommenttia:

  1. Onnittelut Mai! Multa puuttuu kymmenen, pitää ottaa sulta muutama vinkki siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta :)
      Vinkit ovat vapaassa käytössä. Itsekin otin vinkkejä Helmet-sivustolta esim. Berliiniin sijoittuvan kirjan ja kielletyn kirjan.

      Poista
  2. Onnittelut täydesta listasta! Itse en tänä vuonna ole tässä mukana mutta yhden kerran olen aiemmin tainnut saada listan täyteen ja se oli kyllä ihan työn takana. :) Lukemistasi ainakin Nelly B, Kiuru ja termiitti, Enorannan ja Valtosen kirjat kiinnostavat minuakin tosi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos MarikaOksa :)
      Sinä olet niin monessa haasteessa mukana ja järjestämässä haasteita, ja luet paljon. Ja haasteita riittää. Itse olen nyt ollut kaksi kertaa mukana. Viime vuosi oli kyllä paljon haasteellisempi kuin tämä vuosi.

      Lukuiloa :)

      Poista
  3. Onnittelut lukuhaasteen suorittamisesta! Itselläni on vielä 18 kirjaa jäljellä :) Täytyy kurkkia listaltasi mahdollisia vinkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna. Hyvältä tuntuu, kun haaste tuli jo nyt valmiiksi. Viime vuonna oli vaikeuksia kolmen kirjan kanssa. Pitää siis katsella enemmän vinkkejä muilta, niin keksii mitä voisi lukea.
      Ole hyvä vaan, kaikki vinkit ovat käytettävissä Johanna :)

      Poista
  4. Onnittelut hienosta saavutuksesta. MInulla taitaa pikkuhelmetkin jäädä vajaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aino :)
      Sinä luet tosi paljon kirjoja. Eikö kirjoja mitenkään voi sijoitella pikkuhelmet haasteeseen?

      Tein kyllä tänä vuonna paljon taustatöitä Helmet- haasteen sivustoilla. Uskon, että taustatyö auttoi.

      Poista
  5. Onnittelut! Itse olen vasta puolivälissä mutta sain listastasi hyviä vinkkejä muutamaan kinkkiseen kohtaan :) /Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Hieno juttu, että listalta löytyy kirjavinkkejä varsinkin niihin kinkkisiin kohtiin. Minulle oli vaikeaa löytää kirja, joka sijoittui Berliiniin. Elokuvakirja tuotti myös päänvaivaa, onneksi se löytyi sitten omasta kirjahyllystä.

      Lukuiloa :)

      Poista
  6. Onnittelut! :D Minulla on haaste vielä vajaa, mutta pikkuhiljaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirjahilla :)
      Vielähän tätä vuotta on jäljellä 5 kuukautta, joten ei ole mikään kiire saada haaste valmiiksi.

      Kivoja lukuhetkiä sinulle :)

      Poista
  7. Olet jo saanut listan täyteen, hienoa! Minulla on nyt koossa 37 kirjaa, ja minustakin tämän vuoden lista on helpompi kuin viime vuoden, silloin en saanut kaikkia luetuksi, mutta se taisi olla osaksi oma valinta, kun aihepiiri ei kiinnostanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula :)
      Sinullahan on pian kirjat luettu tähän haasteeseen. Onhan se 50 kirjaa aikamoinen haaste koota just haasteeseen liittyvät kirjat. Bongailin kyllä aika aktiivisesti mitä muut lukevat tähän haasteeseen.
      Kyllähän kirjojen pitää kiinnostaa itseä, muuten ei lukemisesta tule mitään. Minulle tuo Berliinikirja oli semmoinen, mihin hain monta kuukautta kirjaa. En halunnut lukea mitään sotakirjaa, Nelly B:n sydän kertoo naislentäjästä. Tykkäsin kovasti. Kohta 46 haetaan trans- tai muunsukupuolista henkilöä, se oli myös vaikeaa, mutta yllättäen ainakin kaksi lukemaani kirjaa olisi voinut laittaa kyseiseen kohtaan.

      Poista